Jostain syystä en pääse alkua pidemmälle tässä maailman "yksinkertaisimmassa" projektissa.

Hyviä syistä laihdutukselleni on:

terveys (raskausajan diabetes ja iso vyötärönympärys nostaa diabetespisteet korkealle)
haluan olla hoikempi
rantaloma maksettuna heinäkuulle, rantakunto
edustuskelpoisuus työssä
halu näyttää muille ja itselle

tällaiseksi jäämistä puoltaa:

-rakkailleni kelpaan tällaisena
-minulla ei ole mitään sairautta tai vaivaa vielä ylipainosta
-siitä kun olin hoikka, on aikaa jo 14 vuotta olen tottunut olemaan tällainen

Nuorempana jo paino nousi aina kun olin tyytyväinen elämääni olooni. Kun ajauduin omiin kasvukriiseihini minulle tuli kova tarve laihduttaa ja sain laihdutettua 52 ja 54 -kiloiseksi. Syömättömyys/laihdutus oli jonkinlaista kontrollin saamista itsestäni. En käsitellyt varsinaisia kriisin aiheita vaan sen sijaan korvensin itteäni liikkumalla paljon ja söin tosi vähän.


Pystynkö/uskallanko laihduttaa vaikken ole rikki?

Pelkäänkö että laihdutus tuo minulle saman kurjan olon kuin aiemmat kriisilaihdutukset?
Kurinalaisuus on eri asia kuin itsensä rankaisu. Miten sisäistäisin tuon?

Aiemmin vaadin enemmän itseltäni kuin muilta ja nyt olen itselleni samanlainen lepsu kuin muillekin.